Vierailu DDR:ssä

Hacklabin jäsenmäärä on viimeisen vuoden aikana kasvanut hurjasti. Kerhoilloissa tämä onkin näkynyt – vilkkaimpina iltoina alkaa olla melko ahdasta. Kasvavana tarpeena on myös noussut esiin puu- ja metallitöiden sijoittaminen omaan tilaansa äänen, turvallisuuden ja pölyn vuoksi.

Olemmekin alkaneet hiljalleen selvittää mahdollista muuttoa uusiin tiloihin. Kortepohjan ylioppilaskylä kutsuikin meidät asian tiimoilta vierailulle – heillä olisi tarjolla meille tilaa DDR- eli MNOP-talokompleksin katutasosta, tarkemmin nykyisen Korkeakoululiikunnan kuntosalin tiloista.

Kävimme neljän hallituksen jäsenen kanssa katsomassa, minkälaiset tilat ovat kyseessä. Meille tarjotut tilat muodostuvat yhteensä neljästä eri huoneesta, joista suurin on noin 54 m² kokoinen. Yksi pienemmistä huoneista on kylmän tilan kautta käytävä huone, johon voisi sijoittaa esimerkiksi sotkevampia projekteja kuten spraymaalaus tai pyörän korjaus. Yksi huoneista on nykyisin kalustettu keittiöksi. Nykyisistä tiloista puuttuu erillinen keittiö, joten se olisi tervetullut muutos.

Tarjottua tilaa on yli 100 m² verran, ja kokonaisuus vaikuttaa toimivalta. Keskustelut käytiin hyvässä hengessä, ja Ylioppilaskylän henkilökunta vaikutti kiinnostuneelta kuulemaan muutostarpeistamme. Selvitettäväksi jäi mm. mahdollisuus puhkaista seiniä erillisten huoneiden välillä. Lisäksi samoissa tiloissa on väestönsuoja. Alkuperäisen puheen mukaan tämä olisi jäämässä JYY:n käyttöön, mutta tulevaisuudessa siitäkin voisi saada tilaa laajenemiselle esimerkiksi osittain.

Tiloissa on myös sauna, joka on tällä hetkellä pois käytöstä. Tiedustelimme sen käyttömahdollisuuksista tai muusta tavasta järjestää saunavuoro, ja keskusteluissa vilahtikin jo mahdollisuus varata Hacklabille viereisen talon saunasta oma vuoro.

Kuvia tiloista oli hieman hankalaa saada kännykkäkameralla, mutta eivät ne toisaalta kovin paljon kertoisikaan sen vuoksi, että ne ovat tällä hetkellä täynnä kuntoiluvälineitä. Joten tämä pohjapiirros kertoo enemmän:

 

Jätä kommentti