Kerhoilta 7.10: Uutta kävijäennätystä lauantaille

Lauantain jäsenillassa riitti kävijöitä pitkin päivää. Kenties samalla tuli uusi kävijäennätys ainakin lauantaiden osalta, sillä ainakin jo kolmen aikoihin iltapäivällä oli molemmat huoneet täynnä porukkaa hääräämässä kukin omien projektiensa parissa.

Itse ostin aiemmin pienvikaisen Geeetech i3 Pro B -merkkisen 3D-tulostimen lähes valmiiksi kasattuna. Sen edellinen omistaja ei ollut saanut laitetta koskaan toimimaan kunnolla, ja menin korjailemaan sitä labille tavoitteenani saada se lopulta toimivaksi enintään parissa tunnissa. Aioin kokeilla uutta virtalähdettä, sillä tulostin oli aiemmin temppuillut parista eri syystä. Ensinnäkin sen askelmoottoreiden askelta per millimetri -arvo tuntui olevan pielessä, vaikka sen olisi pitänyt ainakin teoriassa olla ihan oikein, koska olin kääntänyt Geeetechin ohjaimelle ohjelmiston itse ja asetuksen olisi pitänyt olla oikein. Edellisellä säätökerralla edistyin korjaamisessa hieman, kun latasin Geeetechin tarjoaman firmwaren tilalle puhtaan Marlin-version, josta löytyi i3-klooneille suoraan sopiva asetustiedosto. Muokkasin sitä vain hieman, tarkistin, että askelmäärä oli oikein, käänsin ohjelmiston ja siirsin sen laitteelle. Tämä korjasi steps-by-mm-ongelman, mutta sen jälkeen laite lopetti tulostamisen kesken työn, koska lämpölevy ei lämmennyt oletetusti. Marlinin uudessa versiossa oli tuollainen hieno failsafe-ominaisuus, joka jopa ilmoitti asiasta. Tästä päästäänkin toiseen ongelmaan, jota esiintyi edeltävällä ohjelmistoversiolla: laitteen emolevy käynnistyi melko sattumanvaraisesti itsekseen uudelleen kesken tulostuksen. Sen huomasi kunnolla, kun tulostinta yritti ohjata USB-yhteyden yli suoraan tietokoneella ja lueskeli konsoliin tulleita viestejä. Käynnistymisestä johtuen ohjelmisto unohti tulostinpään sijainnin, mutta silti tulostus jatkui aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Koordinaattien nollautumisesta johtuen tulostin yritti siirtää tulostinpäätä keskemmäksi alustaa, mutta käytännössä se siirtyikin aina yhteen takanurkkaan ja nyhjötti siellä lopputulostuksen ajan.

Hacklabin bonkkilaatikosta löytyi onnekseni tasan samanlainen kiinalainen virtalähde kuin millainen Geeetechissä oli, joten vaihdoin sen tilalle kokeillakseni olisiko vika ollut kyykkäävässä virtalähteessä. Sehän tuntuikin korjaavan tilanteen täysin, ja nyt labilla on yksi toimiva 3D-tulostin enemmän! Eipä edes tarvinnut ruveta mittailemaan mitään tai vaihtamaan johdotusten liittimiä. Toimimattoman virtalähteen heitin SER-laatikkoon.

Jätä kommentti