HSF18 – Hacklab Summit Finland 1.–4.3.2018 Jyväskylässä

Arvoisa hakkerikansa! Linkki Jyväskylä ry:n Instanssi-työryhmä ja Hacklab Jyväskylä ry ovat päättäneet HSF18-tapahtuman järjestämisestä Jyväskylässä Schildtin lukion Voionmaan toimipisteellä 1.–4.3.2018. Tapahtuma on nelipäiväinen, mutta varsinainen HSF-ohjelma tullaan ajoittamaan perjantaista sunnuntaihin.

HSF:n käyttöön varataan yläkerrasta luentosali ja tapahtumapaikalla on mahdollisuus myös yöpyä demoskenetyyliin lattiamajoituksessa. Mikäli lattiamajoitus ei innosta, niin lähimmät hotellit löytyvät keskustasta 1,5km päästä. Korttelin päästä löytyy kauppa ja baari.

Tapahtuman kanssa samaan aikaan kerrosta alempana järjestetään jo yhdeksättä kertaa järjestettävä digitaalisen tekemisen festivaali ja demoparty Instanssi. Tapahtumien ohjelmia pyritään sovittamaan myös yhteen siten, että HSF:n ohjelmaa voisi sisällyttää osaksi Instanssia ja näin saada molemminpuoleista näkyvyyttä ja sitä paljon puhuttua positiivista pöhinää.

Monet Jyväskylän Hacklabin aktiiveista ovat työllistettyjä Instanssin järjestämisessä ja HSF-puitteiden toteuttamisessa, joten kutsumme nyt muiden paikkakuntien hacklabit mukaan suunnittelemaan HSF18:n ohjelmaa ja excua. Ideoinnille on jo luotu lanka Hacklab.fi:n discoursessa.

Tapahtuman lippujen hinnaksi arvioimme tällä hetkellä 10€, joka sisältää majoituksen ja osallistumisen tapahtumaan torstaista sunnuntaihin. Lisähintaan saa salin puolelta oman tietokonepaikan. Lipulla voi kulkea pääovista kellon ympäri. Lisäksi lipulla pääsee vapaasti kulkemaan HSF:n ja Instanssin välillä. Tapahtumapaikka on päihteetön.

Kuvat: HSF16-ryhmäkuva (Helsinki Hacklab), Instanssin teaser-juliste (Linkki Jyväskylä)

Posted in Kerhoillat.

Vastaa